Eilen sen siis oivalsin. Haluan olla ihan tavallinen kuntoilija, joka liikkuu siksi, että saa siitä hyvää oloa, herkuttelee silloin tällöin, ei stressaa jos viikon treenit ei sujukaan suunnitelmien mukaan ja on tyytyväinen siihen mitä on ja siihen, että pääsee liikkumaan ja voi elää muutenkin kaikin puolin hyvää elämää.
Aamulla otin sekä treeni- että ruokaohjelman pois jääkaapin ovesta ja tästä eteen päin pyrin hoitamaan kyseiset elämänalueet enemmän fiilispohjalta. Oli uskomattoman vapauttavaa tehdä tällainen päätös. Olisi tehnyt mieli heti lähteä juoksulenkille, mutta sen sijaan pyöräilin töihin hymy kasvoillani ja siellä julistin heti iloisena muutamalla työkaverille, että: "Arvaa mitä! Mä lopetin!". Oli siinä työkavereilla ihmettelemistä, että mitähän se nyt on lopettanut. Asian selvittyä kaikkien suhtautuminen päätökseeni oli kyllä hurjan positiivista. Ilmeisesti on siis näkynyt myös päälle päin, että tää kaikkien ohjelmien noudattaminen on pikkuhiljaa alkanut kiristää mun pääkoppaa?
Tämä mun lopettaminen ei siis millään tapaa tarkoita sitä, että olisin lopettamassa treenaamista tai ratkeamassa hirveään mässäilyyn. Aion edelleen treenata säännöllisesti ja pyrkiä syömään terveellisesti, mutta en aio ottaa kummastakaan ylimääräistä stressiä. En myöskään aio stressata siitä, onko paino nyt kilon tai kaksi enemmän tai vähemmän kuin toivoisin. Kunhan nyt suunnilleen näissä lukemissa pysytään. Eiköhän niitä stressitekijöitä ole elämässä muutenkin jo ihan tarpeeksi. Ei siis kannata hankkia kahdesta niin mukavasta asiasta (liikkuminen ja syöminen) lisästressiä.
Joten sanokaahan, mitäpä tuumaatte tällaisesta elämänmuutoksesta? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti